Kuvassa ihanat koirakaverit Kaira ja Pyry.
Tämä viikko on mennyt pääasiassa lomaillessa. Olemme Pyryn kanssa nauttineet muutamasta aurinkoisesta päivästä ja ulkoilleet hieman enemmän. Pyry onkin kokenut paljon uusia juttuja, kuten ensimmäisen eläinlääkärikäynnin, rokotuksen, kuivan pikitien, kantavan hangen, märän maan lumen alta ja äsken se sai suuhunsa linnun raadon.
Pyry on kasvanut kovaa vauhtia. Eläinlääkärin vaaka näytti tasan 4 kiloa. Iso poika, joka oli oma iloinen itsensä lääkärin vastaanotolla eikä edes huomannut pistosta. Vastaanotolla oli yhtä aikaa joku iso noutaja, johon P halusi ehdottomasti tehdä tuttavuutta. Onneksi olin varannut herkkuja taskuun, jotta pääsimme lääkäristä poiskin.
On ollut hauska huomata, kuinka P nauttii auringosta! Se haluaa usein pihalle juoksentelemaan ja kirmailee sitten edestakaisin.
Iltaisin Pyrylle tulee selvä hulluuskohtaus. Se juoksee ympäri mökkiä, näykkii, puree ja hyppii kuinka sattuu. Olemme laittaneet sen jäähylle koppiinsa, jonne se pian rauhoittuu. Parin tällaisen episodin jälkeen se hyppää sohvalle ja käy peiton alle nukkumaan.
Pyry on hieman perso oluelle. Se haluaa nuolla olutta tölkistä tai pullosta.jos juotavaa laittaa hieman kuppiin ja tarjoaa sitä siitä, se ei enää kelpaakaan. Samanlainen jano sille tulee siideristä ja maustetusta vissyvedestä. Toki emme ole paljon sille tälllaisia janojuomia antaneet, tulee vielä humalaan koko koira.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti