maanantai 21. helmikuuta 2011

Ylpeys

Kävimme lauantaina ensimmäisen kerran ihmisvilinässä. Suuntasimme Mustiin ja Mirriin, jossa Pyry sai osakseen ihailua ja rapsutuksia. Olin pakahtua ylpeydestä! Kotona lähtiessä ajattelin, onko tämä kovin hyvä idea, mutta Pyry käyttäytyi hienosti! Myyjätyttö löysi Pyrylle fleece-haalarin, jonka lisäksi ostimme ruokaa. Käytimme myös Pyryn isän lahjoittaman lahjakortin. Pitää varmaan taas keksiä jotain ostettavaa, jotta pääsemme yhdessä ostoksille. =)

Pyry suhtautuu haalareihinsa hieman epäröiden. Se muuttui viikonloppuna lähes invalidiksi, kun yritimme käydä pukeutuneena pihalla. Tänään pääsimme hakemaan postin, vaikka välissä pitikin pysähtyä istumaan ja ihmettelemään.

Olemme nukkuneet viikon alakerrassa levitetyllä sohvalla, koska ylhäällä parvella on niin kylmä. Pyry nukkuu tietysti välissämme. Usein se raivaa tilan tyynylle ja tuhisee siinä.

Nyt menen yrittämään kynsien leikkaamista. Se on tosi haastavaa. Usein odotan, että Pyry nukahtaa illalla yöunilleen, että saisin edes muutaman kynnen leikattua. Pian Pyry kyllä vaihtaa asentoa tai menee peiton alle niin, että en pääse käsiksi herran kynsiin. Etenemme noin kolmen kynnen päivävauhtia, koska Pyry tosiaankin inhoaa ja pelkää hommaa. Nyt aion harhauttaa sitä herkkupaloilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti